maanantai 15. helmikuuta 2016

Vaaleanpunaiset ajatukset

Heippa! 
Uusi tietokoneeni saapui jo 2. päivä tätä kuuta, eli melkein kaksi viikkoa sitten. Hui olipas kyllä nopea toimitus! Tein tilaukseni lauantaina ja itse kone oli käsissäni jo seuraavana tiistaina. Heti en päässyt kuitenkaan uutta masiinaani testailemaan, sillä eihän minulla ollut vielä näyttöä. Voi että minua kuumotti ja ärsytti siinä vaiheessa... :'D Onneksi näyttöni saapui vihdoin ja viimein perjantaina! Tuskallisen odotuksen jälkeen pääsin vihdoin testaamaan uutta tietokonettani.
Näin hieman yli viikon käyttämisen jälkeen minulta ei löydy mitään moitittavaa tästä koneesta. Tähän mennessä kaikki on pyörinyt oikein hyvin ja mallikkaasti! Kuinka ihanaa onkaan nyt pelata täydellisesti toimivaa SSO'ta monen lagisen vuoden jälkeen. :') Koko peli ei lagaa eikä töki yhtään!
Blogissa nimeltänsä Heroic SSO Queens neuvottiin eräässä postauksessa kuinka tehdä SSO'sta vähemmän pikselinen. Tämän postauksen avulla osasin jopa itsekkin säätää pelistäni parempi laatuisemman. Oi että SSO näyttää nyt paljon paremmalta! Pelaajat ja hevoset näyttävät suorastaan vauvan pepuilta. Tässä *naps* vielä linkki kyseiseen postaukseen. Menkää ihmeessä myös liittymään lukijoihin! Itse pidän ainakin kovasti tuosta SSO blogista. :)


Vasemmalla näette huonot laadut ja oikealla paremmat laadut. Zoomatkaa kuvaa, jos ette muuten eroa huomaa!

Toiseksi edellisimmässä postauksessani ehdottamani "erikoispostausviikko" sain sen verran paljon kannatusta, että sen tulen varmasti toteuttamaan! Ajankohtaa en osaa vielä sanoa, mutta toivottavasti viimeistään ensikuussa.
NSG porukan kanssa on tultu touhuttua vaikka ja mitä kivaa viime aikoina. On pidetty tunteja, on käyty vaelluksilla useiden eri teemojen kera ja muutenkin tehty kaikenlaista mukavaa. Tämä tulee oikeasti sanottua ihan liian harvoin, mutta olette kyllä mahtavia kaikki! Ihan paras porukka! :') En voisi kuvitella olevani missään muussa clubissa jäsenenä.
Ystävänpäivän juhliminen alkoi pelissä jo keskiviikkona päivityksen jälkeen. Jälleen kerran ihanat pinkit ja punaiset koristeet valtasivat koko Jorvikin maan. Ystävänpäivä on mielestäni yksi näteimmistä juhlista SSO'ssa. Rakastan ystävänpäivän koristeita, vaatteita ja varusteita! Etenkin nyt, kun pelini grafiikat ovat oikein mallikkaat. :3
Ystävänpäivän juhlinta toi peliin mukanansa samat ystävänpäivätehtävät kuin viimekin vuonna. Onneksi sentään ystävänpäivän kauppohin oli tullut paljon uusia varusteita ja vaatteita! En voi millään vastustaa teemakamoja, joten laitoin rahat palamaan oikein kunnolla ja ostin melkein koko kaupan tyhjäksi. Hups! Miten minusta tuntuu, että nykyään kaikki teemakamat ovat paljon kalliimpia mitä ennen? Tuntuu kuin ennen kaikki teemakauppojen tuotteet olisi olleet ostettavissa ihan vain parilla coinssilla tai muutamilla shillingeillä, kun nykyään taas hinnat lähenevät coinssien puolella jo sataa. o_o'' Olenko ainoa tämän ajatuksen kanssa?



SSO jakoi ystävänpäivän kunniaksi ainakin osalle pelaajista ilmaisia SR-koodeja sähköposteihin, joita voi sitten lahjoittaa halutessaan kaverille. Itse sain Even sähköpostiin tämmöisen koodin ja itsekkäästi lahjoitin sen itselleni. Hah! Tosin toiselle hahmolleni Ekaterinalle, joka on siis hahmoni saksalaisella serverillä. Kovinkaan aktiivisesti en jaksa noita Ekaterinan tehtäviä käydä tekemässä, sillä olen tehnyt nuo alempien tasojen tehtävät jo niin monta kertaa useammalla eri pelihahmolla. Ne alkavat tosiaankin tulla jo ulos korvista! Mutta ainakin Ekaterina pääsee jotenkin edistymään ja kaiken lisäksi vielä ilmaiseksi.
Eilen Supi (Emma Friendcake) piti yllätys yllätys ystävänpäivä aiheisen vaelluksen. Tuolta kyseiseltä vaellukselta kuvasin videon, jonka kävin eilettäin tänne blogiini heittämässä. Käykäähän siis kurkkaamassa edellinen postaus, jos sitä ette ole vielä tehneet! Video on aika pikaisesti editoitu eikä se ole mitään parasta laatuaan, mutta ei anneta sen häiritä liikaa. :) 
Tuo eilinen video ei ole suinkaan ainoa editointini tällä uudella koneellani. Hyvin toimivan pelin myötä olen innostunut editoimaan videoita jälleen aivan uudenlaisella innolla. Minä todellakin nautin tuosta hommasta! Laitan tämän postauksen loppuun näkyviin yhden uusimmista tekeleistäni.

I'm a barbie girl!

Huomasitte toivon mukaan jo, että uudistin tänään myös hieman blogini ulkonäköä. Talvinen ja huonolaatuinen banneri sai lentää sinne minne päivänvalo ei paista, ja tilalle tuli uusi, keväinen sekä paremman laatuinen banneri. Halusin tehdä bannerista yksinkertaisen, enkä lähtenyt tekemään sen kanssa mitään erikoisia kikkailuja. Kertokaas mitäs te tästä oikein tuumitte? :)
Tässä taitaa olla tämän postauksen päätös. Sanon jälleen perinteisesti heippahei ja moikkamoi! Nähkäämme jälleen seuraavassa postauksessa! 

Blogin uusi ulkonäkö!





Nyt voin jälleen osallistua champpeihin! Ja tässä kuvassa olen heti alussa jo hienosti jäljessä... :'D



Ystävänpäivänä.





18 kommenttia:

  1. Mikä se SR koodi on?? Koska mulle ei tullut sitä sähköpostiin:((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ystävänpäivän SR koodit toimivat valitettavasti vain kerran, eli ne ovat henkilökohtaisia.. :(

      Poista
    2. Miks mulle ei tullu sitä ja mitä henkilö kohtaisia???:C

      Poista
    3. En osaa sanoa D: Koodi ei tosiaankaan saapunut kaikille.
      Henkilökohtaisella tarkoitan sitä, että koodi toimii vain sen yhden kerran yhdellä henkilöllä. Samaa koodia ei siis voi käyttää useampi ihminen.

      Poista
  2. Wau on kyllä iso ero noissa kuvissa :o Alkaako peli lagata tai hidastua, jos ottaa noi pikselöinnit pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Se riippuu täysin koneesta ja sen tehoista. Itselläni ei tällä uudella koneella peli hidastu tai lagaa ollenkaan hyvilläkään grafiikoilla. Vanhalla koneellani en pääse edes peliin asti hyvien grafiikoiden kera, kun lagaa jo niin paljon.. :D

      Poista
  3. Haluun clubiinne ! Oon SSO Alessia Oldwright

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. North Steeds Gangiin taitaa olla aika pitkä jonotuslista, jolla jonottaminen taitaa viedä useamman kuukauden. Jos kuitenkin jonon hännille haluaa, täytyy ottaa yhteyttä clubin omistajaan Sabrina Nightrock'iin. :)
      http://northsteedsgang.blogspot.fi/

      Poista
  4. Sinulla on upea blogi! Minä oon seurannu sinun blogia jo jonkin aikaa, mutten oo jaksanu luoda omaa google-tiliä. Nyt kuiteski loin niin voit varautua siihen, että minä kommentoin jatkossakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! c: Jee, kommentit ovat aina tervetulleita!

      Poista
  5. Sul on tosi ihuna blogi ja toi video oli siisti :D Kerroisitko mulle, miten saat sun blogissa ton bannerin noin lähelle noita valkosia reunoja? Mä en osaa niitä laittaa ja tarttisin vähän apuu. Harmittaa kun itellä tosi paksut noi valkoiset reunat. Oon siis vasta alkanu tekemään omaa blogia kaverin kaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mene ensiksi blogisi hallinnasta malli -> mukauta -> lisäasetukset -> lisää CSS kenttään seuraava koodi:

      .content-inner {
      padding: 0px;
      }

      Tuota numeroa muuttamalla saat säädettyä valkoisten reunojen kokoa. :) Mitä isompi numero, sitä leveämmät ovat valkoiset reunat. Nollan kanssa reunoja ei pitäisi olla ollenkaan!

      Poista
  6. Hei, mie haluisin tost koneest lisätietoo jos osaat kertoa. Lähinnä mietin että mistä tilasit, ja onko mahdollista antaa osoitetta kyseiseen verkkokauppaan. Myös näytöstä olisi kiva saada lisäinfoa, lähinnä tuumat, hertsit ja vasteaika on se pelaajan juttu (tähänkin riittää kyllä mallinumero ja kauppa mistä tilannut). Tämän avulla sitten alan jo suunnittelemaan pöytäkoneeni päivittämistä, kun tiedän ainakin millä pyörii :D

    Kiitoksia jo etukäteen c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello! :] Ostin itse tuon koneeni Verkkokauppa.com sivulta. Kun kivan koneen sattuu löytämään niin toki kannattaa googlailla ja katsella muitakin verkkokauppoja, sillä itse huomasin vasta jälkeenpäin, että olisin saanut ostettua tuon samaisen koneen eräältä toiselta verkkokaupalta hieman halvemmalla.. :'D Mutta tosiaan tuo koneeni on siis Asus ROG G20BM. Ei ollut mitenkään hintava ja ainakin omaan pelailu- ja editointi käyttööni tuo on juuri sopiva! Mitään super raskaita pelejä minulla ei tule pelailtua, joten en osaa sanoa miten tuo masiina sellaisia pyörittäisi.

      Näyttönä minulla on Acer K222 21,5" Full HD LED-näyttö, myös Verkkokauppa.comista tilattuna. Minulle riittää hyvin tuommoinen ihan perusnäyttö, sillä en ole mikään true-pelailija. :)

      https://www.verkkokauppa.com/fi

      Poista
  7. Heippa! Etsiskelin googlesta star stable -aiheisia blogeja, mutta harmikseni niitä ei ollut paljon tai sitten en vain osannut etsiä... Niimpä tein sivuston, jonka tarkoituksena olisi kerätä kaikki suomalaiset SSO blogit yhteen. Olisin erittäin iloinen ja kiitollinen jos lisäisit blogisi blogilistaan osoitteeseen: www.ssoblogit.weebly.com :) ja plussaa olisi jos pystyisit levittämään sanaa eteenpäin... ;) Ja parannusideoita ja palautetta voi antaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Hauska idea! Voinhan minä tuota sivustoa mainostaa vaikka seuraavassa postauksessani. :) Näkyvyyttä olisi hyvä saada, sillä muuten tuommoinen sivusto ei ole kovin hyödyllinen. Ja kyllä niitä SSO blogeja on vaikka kuinka paljon! :D Monet blogit ovat myös pitäneet yhteyttä ja jakaneet lukijoita jo yli vuoden ajan "Lue myös" tai muiden sellaisten alasivujen kautta. :)

      Poista
  8. Miten saat videon näkymään tuollain isona postauksessa, eikä sellaisena pienenä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene Youtubessa videoon, jonka haluat blogiisi tuoda. -> Paina videon nimen ja kuvauksen välissä Jaa-nappia. -> Paina nappia Upota. -> Kopioit näkyviin tulevan koodin kokonaan. Voit myös painaa Näytä lisää-nappia, jolloin näkyviin ilmestyy lisäasetuksia. Lisäasetuksista voit esimerkiksi säätää kuinka isona videosi näkyy blogissasi. -> Mene postauksesi muokkaukseen, johon haluat videon upottaa. -> Paina vasemmalta puolelta HTML-nappia. -> Liitä kopioimasi koodi haluamaasi kohtaan, äläkä muuta muita koodeja. Jos esim haluat videosi ihan postauksen alkuun, liität koodin heti ensimmäiseksi. -> Koodin liitettyäsi palaa normaaliin kirjoitustilaan Luo-napista.

      :)

      Poista