lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kiireitä ja ei mitään

Tervehdys! Mitenkäs teidän viikkonne on oikein sujunut? Itselläni ainakin suhteellisen mukavasti, mutta samalla myös hyvin kiireisesti! Olen taas saanut kasattua itselleni kauhean määrän tekemättömiä hommia. Niitä olen kovasti koittanut tehdä pois mieltä painamasta, mutta tuntuu vain, että ei se tekeminen lopu ollenkaan! Juuri näiden tekemättömien juttujen takia olenkin ehtinyt pelailla tällä viikolla hyvin hyvin vähän. 
Ja koska en ole paljoa pelaillut, niin siihen liittyen minulla ei kauheammin mielenkiintoista kerrottavaa ole.
Dadadaa! Paitsi että keskiviikkona oli jälleen päivitys, kuten aina ennenkin. Marleyn tilalle saapui kolme aivan ihanaa uutta hevosta! Kaksi upeaa appaloosaa ja yksi mahtava amerikan paint hevonen. Mielestäni nämä kaikki kolme hevosta ovat oikein nättejä! Ne ovat kaikki myös saman hintaisia, eli 890sc. Erityisesti iskin silmäni kuitenkin tähän uuteen painttiin. Juuri nyt minulla ei ole tarpeeksi star coinsseja sen ostamiseen, mutta kyllä minä jonakin päivänä sen kaunokaisen vielä ostan :3 ! Se on varmaa.
Plazalle tuli uusia varusteita hevosille. Uudet varusteet ovat mielestäni kerrankin hienoja ja ostamisen arvoisia! Ainakin ne, mitä itse huomasin sinne ilmestyneen. Kävi kuitenkin niin, että eihän minulla ollut rahaa varusteidenkaan ostamiseen. Köyhä minä!
Sso antoi tosin jälleen uuden koodin "summersc4u", joka on toiminnassa tämän viikonlopun ajan. Koodilla saa ilmaiseksi 200sc, jotka itse päätin säästää. Tai ainakin yritän! Säästäminen ei ole vahvimpia puoliani.
Horse market vaihtoi myös paikkaansa ja juhannuksen vietto jatkuu vielä ainakin seuraavaan keskiviikkoon. Ei mitään sen erikoisempaa.

Vasemmalta oikealle: Paint, appaloosa ja appaloosa. 

Hmm.. Tämän hetkinen blogini banneri on alkanut jo suoraan sanottuna kyllästyttämään minua. Olenkin jo hieman alkanut pohtia ja suunnitella uuden tekemistä, mutta kuten postauksen alussa sanoinkin, olen juuri nyt todella kiireinen! Blogin ulkonäön miettiminen täytynee siis jättää myöhemmäksi. Uusi banneri kyllä tosin virkistäisi blogin ilmettä kummasti. Noh, kaikki omalla ajallaan!
Ja hei! Blogillani tuli täyteen 100 000 katselukertaa! Aivan huikeaa. Te lukijat olette kyllä aikamoisia stalkkereita! :3 Kiitos kovasti, kun olette jaksaneet lukea ja kommentoida blogiani ahkerasti ♥ Olette mahtavia.
Youtube kanavallanikin on tullut täyteen jo 1400 tilaajaa! WOOUUU. 
Ei ehkä tullut sisällöltään kaikista kiinnostavinta postausta, mutta aina ei voi onnistua! Sauraavalla kerralla paremmin. :) Siihen asti heippahei !!


Kiitäen kohti kylää..


Komea hevonen !



Porkkiksella on pompppufiilis !


Nuuh! Miltäköhän kukkanen oikein tuoksuu?


w o w

16 kommenttia:

  1. Täähän oli just kiva postaus! :) Ite ostin tuon ns. pilkullisen appaloosan. Vaikka ehkä sittenkin olisin halunnut tuon musta valkoisen..... cx

    VastaaPoista
  2. Miten ton koodin voi hyödyntää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menet Star Stablen sivuille. www.starstable.com ja sitten kirjaudut sisään ja menet "my account" kohtaan. Sieltä pitäisi löytyä kohta Redeem Code. Laitat kyseisen koodin siihen ja sitten lunastat sen. Kun olet lunastanut koodin, kirjaudu uudestaan sisään ja löydät ne 200 star coinsia. Yksinkertaista? :)

      Poista
  3. Kaikki jotka olette ostaneet Star riderin ei siis life timeä vaan sen joka loppuu joskus niin loppuuko se itsestään vai pitääkö se lopettaa itse jostain siis ettei se jatku seuraavaa kuukautta ja ettei tule toista laskua vaan jos vaikka valitsee kuukauden niin se loppuuko heti kuukauden jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se loppuu itsestään. Sitten tulee ilmoitus, että star rider on päättnyt ja silleen. Ei tule ylimääräistä laskua. :)

      Poista
    2. Tietääkseni semmoinenkin on mahdollista, että sso veloittaa tililtä joka kuukausi Star riderin hinnan, jolloin tietysti itse Star rider jatkuu automaattisesti itsestään. Tämänlainen automaattisesti jatkuva jäsenyys täytyy itse lopettaa. Itselläni ei kuitenkaan ole kokemusta asiasta, joten en sen tarkemmin osaa kertoa :D..
      Tosin, jos maksun on hoitanut esimerkiksi puhelimella tai Paysafecardilla Star riderin automaattinen jatkuminen ei ole mahdollista.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen blogi, tosi kivaa kun on noin persoonallisia ja muokattujakin kuvia. :)
    Jos joskus ehdit, niin tule katsomaan SSO heppojeni kotisivuja:
    http://fanninfarmi.suntuubi.com/
    Hauskaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! :)
      Kivan näköiset sivut & mukavaa kesää sinullekkin!

      Poista
  5. Kiva postaus �� satutteko joku tietämään, kauanko kestää että ostetut Star Coinssit tulee peliin? Itse olen ostanut 3000 Star Coinssia sunnuntaina mutta mitään ei ole tapahtunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kysymys merkit tuli koska laitoin puhelimella hymynaaman ja se ei näy

      Poista
    2. Kiitän :) !

      Ostitko Star coinssit sso'n sivuilla olevasta shop -osiosta? Jos sieltä ostit sähköpostiisi on luultavasti jo tullut koodi, jolla voit coinssit lunastaa. Saat myös postilaatikkoosi kirjeen, jossa tämä sama koodi on.

      Jos et kuitenkaan tehnyt ostostasi shop -osiossa Star coinssien pitäisi ilmestyä heti maksettuasi. Jos eivät ole ilmestyneet, niin kannattaa tarkistaa, että onko maksu varmasti mennyt perille asti.

      Poista
    3. Ostin ne tietokoneella shop osiossa mutta ei sähköpostiini kyllä ole mitään tullut... Ja oikeastaan sain ne syntymäpäivä lahjaksi isältäni mutta kyllä ne kuulemma oikein tuli ostettua. Kummaa...

      Poista
    4. Hmm.. :| Oletko varmasti katsonut oikean sähköpostin?

      Poista
    5. No nyt kyllä tuli moka x3 katsoin omaa sähköpostiani vaikka nehän ostettiin isäni sähköpostilla x) kiitos :3

      Poista
  6. alotin star stablen ja mun olis pitäny saada joku lahja niin en oo vieläkään saanut sitä

    ja mä oon jumissa 5 lv koska mulla on vaan yksi tehtävä mutta mä tarviin ponin mutta en saa ostaa star coinsseja eikä mulle oo tullu tehtävii lisää melkein viikkoon.

    VastaaPoista