maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuollut tietokone

Heipsun! Minulle kävi tänään aikas hassusti tai paremminkin minun toiselle tietokoneelleni kävi hassusti.. Olen siis pelaillut sso'ta kahdella eri koneella, jos se ei ole selvinnyt vielä aivan kaikille. Kuitenkin.. En ollut tänään koulussa, joten ajattelin mennä käymään aamupäivästä hieman pelailemassa. Tämä kyseinen koneeni ei kuitenkaan käynnistynyt, vaikka kuinka runkkasin käynnistysnappia. Pari kertaa näyttöön syttyi valo, joka simahti parin sekunnin kuluttua. Kyse ei ole mistään akun loppumisesta, vaan tämä kone tuli yksinkertaisesti tiensä päähän. Tietokone oli ennen isälläni käytössä, joten sille oli kertynyt ikääkin jo ihan mukavasti..
Ei siinä mitään onhan minulla onneksi tämä toinen uudempi tietokone käytössäni, jonka ostin ehkä vuosi sitten. Se vain, että toisen koneeni mukana katosi aivan järjettön määrä keskeneräisiä- ja julkaisemattomia videoita.. Ja myös paljon videoklippejä, joita en ole ehtinyt kunnolla käyttää, kuten esimerkiksi ne isolla porukalla kuvatut ponivideoklipit. Voi että nyt harmittaa ja vituttaa :||
Tämä kone, jolla nyt pelailen toimii muuten moitteettomasti, mutta sso lagaa aivan järkyttävällä voimalla. Nyt voin vain haaveilla champeissä pärjäämisestä ja lagimattomien videoiden kuvaamisesta. Arght!! Ehkä minun täytyy nyt opetella muokkaamaan kuvia kunnolla, kun videoiden tekeminen ei ole tällä tietokoneella yhtä miellyttävää.. Yhy, mutta kun videoiden editoiminen on paljon mukavempaa kuin kuvien. Äää. Vaihetaanpa kuitenkin nyt aiheitta!
Kuvani, joita olin ottanut viikonlopun varrelta tosiaankin katosivat myös muun sälän mukana. Nyt ei ole siis luvassa ehkä sitä tarkinta kerrontaa viikonlopun seikkailuista. Jotain lyhyttä vain.
Viikonloppuna tuli siis puuhailtua kaikenlaista järkevää ja ei niin järkevää. Riehuin muun muassa Noran kanssa kirjaimellisesti ympäri sso'ta ja hiihdimme otsonikerroksessa. Puhuimme samalla skypessä useamman tunnin perjantaina, sekä lauantaina. Parille eri vaellukselle osallistuin myös viikonlopun aikana ja kävin champeissä ahkerasti. Osassa niistä tuli pärjättyä yllättävän hyvin.
Sain viikonlopppuna kisattua myös uusinta poniani -jolle annoin luovasti lempinimeksi Kissi- hieman eteenpäin. Neiti taitaa olla nyt 8- tai 9 levelinen. Jauuj!
Kolmas pelihahmoni Ellen on nyt vähän jäänyt unholaan. Nyt viikonlopusta alkaen olen kuitenkin alkanut käymään taas Ellenilläkin pelailemassa. Ajattelin, että jos vaikka saisi vähän koulutettua hänenkin konejansa eteenpäin. Kaiken lisäksi, nyt kun tuo plazakin on olemassa, sieltä saa ostettua kivoja vaatteita, vaikkei ole sr. Sso lahjoittelee sen verran useasti ilmaisia coinsseja, että niitä on kertynyt hänen kukkaroonsa taas mukava määrä.
Sso teki muuten servujen vaihtamisen taas mahdolliseksi. Itse en hirveämmin pidä tästä järjestelmästä, koska ihmiset seilaavat servereiden välillä ympäri ja ämpäri, eivätkä tiedä missä olla. Kuitenkin tämä sydeemi lakkaa toimimasta taas jossakin vaiheessa ja sitten itketään, että kun yhy ollaan jumissa siellä ja täällä. Pysyn kyllä Evellä ja Jennyllä visusti we1 serverillä.. :'D Se on varmaa se.
Eikai tässä muuta. Nyt kuvia tältä päivältä. Pahoittelen oikeasti paljoa tekstin- ja vähäistä kuvien määrää niille, jotka tykkäävät lyhyistä postauksista kuvaspämmin kera..:'D Sori.
Byees!

Päätin sitten ostaa Evelle tuon meikin, vaikkei se olekkaan oikein suosiossani..

Ostin myös nämä lasit ja näihin olen ihan in lööööv :3 Kalliit ne olivat, mutta laadusta täytyy maksaa!



Ellen ja uljas Bluejumper.


Ainiin! Sanon vielä tähän loppuun, että tällä viikolla tulen pelailemaan paljon vähemmän kuin yleensä. Minulla on eräs koulujuttu pahasti kesken, ja sen tekeminen imee aikaani kuin kauhea imuri. Taitaa olla niin, etten postaile ennen viikonloppua, ellei päivityksessä tule mitään älytöntä.

17 kommenttia:

  1. Voi ei! :c R.I.P even tietokone

    -Nadia Flowerfall

    VastaaPoista
  2. Millä perusteella hyväksyt kaveriksi pelissä? Hyväksytkö kaikki vai et ketään vai miten? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksyn yleensä kaikki (: Välillä painan aina ajatuksissani No-nappia, mutta muuten joo. Tosin, siistin kaverilistaani hyvin hyvin usein ja aika reippaalla kädellä.. :'D Monet lentelevät sieltä sitten pois, vaikkei minulla olisikaan mitään kyseistä henkilöä vastaan

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tyhmä olit kun lähdi silloin joskus we2 :c Mutta kiva kun palasit :3

      Poista
  4. Moi! Kauan siinä menee, että Star Stablessa vaihtuu päivä? Pitääkö olla kirjautuneena ulos vai häh? En haluaisi maksaa sc jokaista päivän vaihtumista.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irl päivien mukaam:D

      -Emelie Highstone

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Uuh perse kohti otsonia B) vai miten se menikään

    VastaaPoista
  7. Jos vaihtaa servua niin häviikö siinä hevoset/tasot/pitääkö tehut tehä uudestaan? Ja kuka pitää tuota klubia missä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei häviä mikään, eikä mitään pidä tehdä mitään uudestaan :) Ainoa mikä muuttuu on serverisi.
      Sabrina Nightrock omistaa nsg'n

      Poista
    2. Entä se, että ei muka pääse enää takaisin sille servulle mistä lähti? Eikö siis pääse takaisin enää kun siinä jossain luki niin.. :o

      Poista
    3. Itsehhän en ole koskaan vaihtanut servua millään ukolla, mutta kyllä minun tietääkseni pääsee takaisin sinne mistä lähti..? o: Ainakin jotkut sso kaverini ovat vaihtaneet ensin toiselle servulle ja sitten takaisin sille mistä lähtivät

      Poista
  8. Tää sun blogi on paras ja nää kuvat on nii hyvälaatusia kaikkee, tää on kyllä mun lempi sso blogi ^_^

    VastaaPoista