maanantai 7. heinäkuuta 2014

Aivan liian lyhyt postaus.

Moroo! Hehee, en ole pariin päivään kirjoitellut, vaikka sitä on vinguttu. Ekaksi, ei ole innostanut ja toiseksi en ole ehtinyt. No, eipä tässä nyt pitkää hiljaisuutta ole ollut.
 Viikonloppuna Julia piti kaksipäiväisen clubi leirin. Hirveästi en kuvia ottanut,  koska lagasi taas siihen malliin. Leiri oli lauantai-iltana parisen tuntia ja sunnuntai-iltana taas samanverran. Sunnuntaina minun nettini ei vain oikein pelittänyt, joten en pystynyt olemaan mukana kunnolla. Perjantaina ja lauantaina vietimme myös paljon aikaa Pintassa discon parissa. Ja marsujen parissa.
Sunnuntaina meillä oli myös koulukisat. Osallistuin raviluokkaan Bobilla. Heh minulle tuli vähän yliaikaa, koska Bob oli niin hidas :DD Luokan voitti Nora. Seuraavaan luokkaan osallistuivat Hilleri ja Sabu. Voiton vei Hilleri mustalla riisillään.
Heyaa taas !
Kolme marsua.

Pinkit.







Joku kyseli hevosia, jotka haluisin. Tässä ne ois :3 Tuskinpa olen ostamassa, vaikka haluisinkin.

Hyi, nyt mua ahdistaa kun tästä postauksesta tuli niin lyhyt.. :'D

9 kommenttia:

  1. Olin leirihengessä sisäisesti ja ulkoisesti 83

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäisesti ja ulkoisesti mukana oleva supikoira :ooo

      Poista
  2. Haluisin ton arabin mutta eka aijon ostaa ponin. En oo päässy koneelle kun meidän kone meni sillee että stabua ei saa auki ja pääsen joko tänään illalla tai huomenaamulla koneelle taas :3 Sitten taas sc:oita tuhlailee uuteen tukkaa >:3 Muakin ahistaa lyhyet postaukset 8/ Ainiin! Pitäis säästää valkoseen tinksuuun XD No EVVK .. Yäää! Säästäminen ei sovi mulle xC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit kannattaa ! Voi ei toi teidän kone 8( Mitäs suotta säästämään kun pääsee helpommallakin :3

      Poista
    2. Enää 3 viikkoo poniin! OwO Meni kyllä lähelle että en ois tuhlannu XDD Uus kuvake horsemarletist ja vaikka mitä nopoa xD Ääh olin koko päivän uimas IRL.. oon nii väsyny et hyvä kun jaksan kirjottaal..skssihjkk.. Mitä?! Hups xD meen pehkui Owo

      Poista
  3. Mulla on toi arabi sekä andu :D

    VastaaPoista
  4. Heii! Voitko kertoo suurinpiirtein miten tonne eläinkauöan aitaukseen pääsee? :)) kiiyos! Ja kiva postaus , ei se nii paljo haittaa vaikka olikin lyhyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksee vaan tarpeeksi kauan häkin aitaa vasten silleen monesta erikohasta. Hankala selittää :'D Ottaa vauhtia ja juoksee päin & hinkuttaa sitä aitaa siinä. Jos on Fraps tms, sen voi laittaa päälle kuvaamaan joka lisää lagisuutta.

      Poista