tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tilannepäivittelyä sanoisinkos.

Hejj! Eipä tullut postausta silloin :'D En ehtinyt kirjoittaa, koska seuraavana aamuna mun täytyi lähteä jo tallille, ja olin siellä koko viikonlopun. Jellu oli mukava ja hoiti Eveä sen aikaa. Kiitos Jellu! :3
En ole tehnyt mitään kummempia. Kisannut vain reippaasti ja ymv. Bellestä tuleekin huomenna täysilevuinen. Ei sen enempää kertomista pelailemisesta. Sen sijaan...
Blogi taukoilee nyt hieman. Johtuen siitä, että lähden sunnuntaina ratsastusleirille ja tulen sieltä ensiviikon perjantaina. Perjantaina ja lauantaina ehdin olla sso'ssa jonkin verran, kunnes taas 22.6 sunnuntaina lähden reissuun ja tulen sieltä takaisin kotiin 27.6. Eli blogin on suunnilleen loppu kesäkuun hiljaisena. Pitänee varmaan ostaa koneille hoitaja, koska tuskin saan ketään hommattua hoitamaan Eveä kahdeksi viikoksi. No ainakin konit tulee varmasti hoidetuiksi. Ja turha tulla vinkumaan, en anna Eveä kellekkään randomille hoitoon!
Ei sen ihmeellisempää tällä kertaa. Postailen varmaan tällä viikolla vielä yhdesti, ennen kuin tää blogi rupeaa koomaamaan. En lupaa kylläkään mitään! Koska pitää ehtiä tekemään vielä vaikka ja mitä ennen leiriä. Byess.
Olin kahdella koneella sso'ssa.

^



Miks nauroin tälle.


Miks tolla on aina tollanen pedo ilme ;-;

Pelleilin tänään vähän ja sain tälläisen söpön maisema kuvan.


2 kommenttia: