sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

100-faktaa

Okei ihan ensinnäkin sori! Sen erikoisemman postauksen ois pitänyt tulla jo.. sunnuntaina? No mutta eipä tullutkaan! Ei tällä kertaa syynä ei ole laiskuus. Ainakaan kokonaan. Minulla oli hyvä idea erikoisempaan postaukseen, mutta sen toteuttaminen kusi. Sen lisäksi mulla ei oikeasti ole ollut aikaa. Aamulla en viiti herätä siinä kuuden aikaan, vain että ehtisin kirjoittamaan johonkin virtuaalipeli-blogiin. Koulun jälkeinen aika menee kavereihin tai tallilla olemiseen. Illalla kun pääsen koneelle, niin minun täytyy kisata sso'ssa ja siinäkin menee paljon aikaa. Mutta nyt sain vihdoin tämän tehtyä!!1 woop 
Okei eli tässä tulee 100-faktaa minusta. Jotkut on oikeasti turhistakin turhimpia ja osa onkin varmaan jo ihmisten tiedossa. Luovuus meinas loppua, mutta jaah. Anteeksi nämä yön aikaiset kirjoitusvirheet. 
Kursivoidut kohat liittyvät sso'hon. 
1. Etunimeni on Henna.
2. Olen kunnon lukutoukka.
3. Mua alkaa ahdistaa, jos mun huone on sotkunen ja sitten minun on ihan pakko siivota. Paitsi joskus en yksinkertaisesti jaksa.
4. Minulla on vuokraponi.
5. Minulla on kaksi kissaa.
6. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan.
7. ...Rakastan kuitekin elektronista musiikkia.
8. Saan usein ideoita editoimisen, maalaamisen yms suhteen mutta en jaksa toteuttaa niitä.
9. Minua nolottaa oma kirjoitustyylini.
10. En osaa soittaa mitään soitinta.
11. ..Mutta haluaisin osata.
12. Pimeys on kivaa.
13. Kesä helle on ihanaa, mutta tykkäään todella paljon myös ukkosesta ja rankka sateista.
14. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin irl ja myös sso'ssa.
15. Olen kova valittamaan kaikesta.
16. Säästäminen on vitun vaikeeta.
17. Asiallisuus on perseestä.
18. Perseessä roikkujat on (tosi) ärsyttäviä.
19. Olen yökukkuja. Jokaisena lomailtana on pakko valvoa tosi pitkään.
20 ..Ja siitä seuraten nukkua pitkään.
21. Tykkään nukkumisesta.
22. Olen aika ujo vieraiden seurassa.
23. Tuttujen keskellä saatan hölistä liikaa.
24. Hiljaisuus on aina pakko rikkoa.
25. Tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
26. Ostoskanava/-tv on koukuttava. Jämähdän aina katsomaan niitä.
27. Haluaisin tehdä elokuvan, mutta näytönohjain on liian paska.
28.  Inhoan kahvia.
29. En omista irl facebookkia.
30. Kukaan irl-kaverini/tuttuni ei tiedä, että pelaan jotain ihmeen heppapeliä. Paitsi serkkuni, mutta hän itsekkin pelaa.
31. Itkeminen on hankalaa.
32. Uskon joihinkin yliluonnollisiin asioihin.
34. Lenkkeily on kivaa.
35. Kulutan aivan liikaa rahaa.
36. En ole allerginen millekkään.
37. Isäni on kuollut.
38. Minulla on vitun paska kaukonäkö ja siksi käytän silmälaseja ja/tai piilolinssejä.
39. Kuulostan varmasti tosi tylsältä ihmiseltä.
40. Nauran paljon. Nauran silloinkin kun ei pitäisi.
41. Pelkään useimpia ötököitä.
42. Tykkäään valokuvaamisesta, mutta en ole siinä hyvä.
43. Jääkiekko ei kiinnosta minua yhtään.
44. Katson aika vähän telvisiota.
45. Olen käynyt vain kerran Helsingissä.
46. Asun Kainuussa.
47. Olen erittäin nirso ihan kaiken suhteen.
48. En tule toimeen pikkulasten kanssa.
49. Ymmärrän Englantia hyvin, mutta puhun/kirjoitan sitä todella huonosti.
50. Ruotsi on perseestä.
51. Sanon joskus mielipiteeni liiankin suoraan.
52. Tykkään ostella kaikkea rumaa/tyhmää.
56. Haluaisin omistaa kaikki  ponit.
57. En fanita ketään.
58. Aina hevosia piirtäessäni, teen niistä "sarjakuva tyylisiä" en niinkään oikea konimuksen näköisiä.
59. Teen usein monta asiaa samaan aikaan.
60. Joogaaminen on jees.
61. Luen monia blogeja.
62. Saan joskus hyviä ideoita, mutta unohdan ne pian.
63. Olen ollut vain kahdessa clubissa.
64. Ennen tilasin sr'n ja coinssit aina salaa.
65. ..Nykyään en enää voi.
66. Minulla on r-vika. Kävin "puheopetuksessa" aina silloin tällöin jo hoidossa, sitten vielä eskarissa, ala-asteella ja vielä yläasteen alussakin. Sitten ne varmaan luovutti :'D
67. Aina kun meen lautalle, niin siihen ohjaamon takana olevaan vakoon ja portaisiin on ihan pakko tunkea.

68. Minua ärsyttää, koska käytän melkein jokaisessa asussa mustaa estesatulaa, mustia länkkäsuitsia, mustia housuja ja mustavalkoista silinteriä.

69. Tää on mun lempi numero (8
70. "lol" on pakko tunkea joka paikkaan
71. Jos en käytä hymiöitä, niin ihmiset luulevat että oon suuttunut. Siksi raiskaan chatissä aina kokoajan hymiöitä.
72. En hirveemmin tykkää koirista.
73. Kauhuleffat on ihania.
74. Monet limpat on parempia silleen, että niissä ei ole enää hiilihappoja.
75. Hamstraan itselleni aina liikaa tekemistä. (Kirjoittelua, editoimista yms)
76. Halauaisit osata ranskaa ja venäjää.
77. Vanhoissa pikajunissa on pelottava vaihtaa vaunua.
78. Silinteri hatut on vaan niin uh ♥
79. ..Samoin kravaatit.
80. Ei voi olla inhottavampaa hymiötä kuin " -.- "
81. Matkiminen on perseestä.
82. Laulaminen on kivaa, mutta mun ääni on vain niin... XD
83. Käytän paljon lyhenteitä (yms, tms, jne) ja otan joskus sanojen lopusta kirjaimia pois. Tai välistä.
84. ..Blogiin kylläkin koitan kirjoittaa kunnolla.
85. Jos ärsyynnyn/suutun en näytä sitä ulospäin.
86. Haluaisin ukon ruotsin servulle.
87. Olen tosi tarkka siitä miltä kynteni näyttävät.
88. Huumoria ei voi olla liikaa.
89. Mua ärsyttää, koska mulla on (evellä) fb'ssä hirveenä kavereita, ja en edes ymmärrä mitä suurin osa sinne päivittelee kun ne puhuu jotain sdgdrgdrg-kieltä.
90. Sso tyyppien nimet jäävät helposti päähän.
91. Olen pelannut nyt 2 vuotta.
92. ..Ja ajattelin pelata vielä kauan.
93. Unohdan joskus mitä olen jo sanonut.
94. Sanoinko jo että yhdyssanat ovat hankalia?
95. Mulle tulee usein se tunne, että hukun tehtävien asioiden määrään.
96. Blogi-haasteet on kivoja.
97. Homot on suloisia.
98. Nukun usein mahallaan.
99. Ikävöin kaikkia ns. entisiä kavereita.
100. SIINÄ NE OLI!JKENGKJENG
Olipas yllättävän iso homma keksiä sata faktaa. Tai no faktaa ja faktaa. Tehkää muutkin toki tämmöinen postaus! Kivaa luettavaa. Tälle yölle taijon vielä toisenkin postauksen tänne, joten heipsan!


2 kommenttia: